Mikään ei jää piiloon itsepyhitettyjen näyttämöllä. Rustanin valheet paljastuvat armotta Samarkandin hovissa Franz Grillparzerin näytelmässä Der Traum ein Leben. Andreas Geigerin ja Joseph Schmutzerin kuvitus vuodelta 1834.
Mikään ei jää piiloon itsepyhitettyjen näyttämöllä. Rustanin valheet paljastuvat armotta Samarkandin hovissa Franz Grillparzerin näytelmässä Der Traum ein Leben. Andreas Geigerin ja Joseph Schmutzerin kuvitus vuodelta 1834.

Itsepyhitetyt uskaltavat heittää kiven

Itsepyhitetyt riittävät itselleen. He rakentavat Jumalan valtakuntaa maan päälle omin voimin. He antavat arvon toisilleen, kantavat toistensa kuormia ja rohkenevat heittää ensimmäisen kiven.
Julkaistu: 2026-10-18 — Päivitetty: 2026-10-25

Luther opetti, että pelastus tulee yksin uskosta: Sola Fide. Mutta nykypäivän maallisille puritaaneille jopa usko on liikaa vaadittu. He eivät ole lukeneet Nietzscheä. He luulevat voivansa surmata Jumalan ja säilyttää silti Hänen käskynsä. Jos he edes ymmärtävät, että ihmisarvo ja tasa-arvo, joihin he uskovat, tulevat suoraan Kristukselta. Itsepyhitetyt kuvittelevat, että ihmisen arvo on itsestään selvä asia, jotain luonnollista. Katsokaa luontoa. Sieltä se ei tule. 

Monet itsepyhitetyistä tarkoittavat aidosti hyvää. Mutta tämä hyvä tahto on kiinnitettävä johonkin. Jos tapamme Jumalan jo toisen kerran – ensin ristillä ja sitten uudelleen sydämissämme – miksi ihmisillä on omaa arvoa? 

Ainutlaatuinen ihmisarvo juontuu Jumalan sanasta Kristuksen kautta. Jeesus asettui ikuisesti keskuuteemme sanoessaan: ”Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” [Matteus 25:40]. Kuten Tom Holland kuvailee erinomaisessa kirjassaan Dominion, tämä sanoma oli täysin mullistava, eikä antiikin maailma ymmärtänyt sitä lainkaan. Että tätä pidetään nykyään itsestään selvänä, osoittaa, kuinka täydellisesti kristinusko voitti, ja kuinka nykypäivän itsepyhitetyt ovat täysin unohtaneet itseisarvonsa lähteen.

Yksi ensimmäisistä, joka ymmärsi, mitä Kristuksen sanat todella tarkoittivat, oli Johannes Krysostomos. Tämä Syyriasta kotoisin oleva kreikkalainen kirkkoisä sanoi: Älkää kunnioittako häntä täällä temppelissä silkkivaatteissa, jotta sitten ohittaisitte hänet siellä ulkona, missä hän on alasti ja palelee. Sillä se, joka sanoi: ”Tämä on minun ruumiini”, sanoi myös: ”Olin nälkäinen, ettekä antaneet minulle syötävää”. Tässä on se ihmisarvon lähde, jota humanistit palvovat. Se ei tule tyhjästä, vaan taivaasta.

Itsepyhitetyt eivät ole menettäneet vain ymmärrystä arvonsa alkuperästä. He ovat menettäneet myös ymmärryksen puutteistaan. Kristinuskoa leimaavat ennen kaikkea kaksi asiaa: synti ja armo. Synti ja sen väistämättömyys piinasivat Lutheria. Hän löysi ratkaisun. Voimme pelastua, emme voittamalla synnin itse, vaan Jumalan armosta. Itsepyhitetyillä ei ole syntiä, vaan kaikki synti on heidän vastustajiensa ja tuomittujen ryhmien kannettavana. Tämä itsetuntemuksen puute saa heidät heittämään ensimmäisen kiven. Ja valittamaan tekopyhästi siitä, kuinka huonosti muut ryhmät kohtelevat poikkeavia. Näkemättä palkkia omassa silmässään.

Yksi sinulta puuttuu...

Jeesus Kristus

Itsepyhitettyjen ajattelussa on monia kristinuskon piirteitä. Mutta kuten sanotaan, heiltä puuttuu yksi asia, ja sen vuoksi kaikki. Mikä vielä pahempaa, missä tahansa itsepyhitetyt hallitsevat, heidän radikalisminsa herättää vastustusta. Ja tuo vastustus kanavoi pahoja voimia. Tässä on yhtäläisyyksiä kommunismiin ja sen vastareaktioihin. Kommunistit vääristivät Kristuksen sanomaa sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, poistivat Hänet kuviosta ja päästivät valtavan pahuuden irti. Myös heidän vastustajansa radikalisoituivat; kommunistit olivat tärkeä syy fasismin menestykseen sata vuotta sitten. Nyt itsepyhitetyt ja heidän ”woke”-ajatuksensa saavat trumpeja ja putineita kasvamaan maasta kuin myrkkysieniä sateella. 

Äärettömän valaistut puritaanit

Itsepyhitettyjen eräs piirre on innokkuus tuomita. Se johtuu siitä, että he pitävät itseään kaiken mittana. Silloin on helppoa kehittää omaa oikeutusta, siirtää mittapuita ja kiristää ruuveja. Mutta lisäksi he ovat aikansa lapsia. Sosiaalinen media on luonut ilmapiirin, joka muistuttaa vanhoja kyläyhteisöjä tai kuninkaallista hovia. Pienessä, eristyneessä kylässä kaikki tunsivat toisensa ja olivat läpinäkyviä. Jokainen vahvuus ja jokainen heikko kohta olivat yleistä tietoa. Siksi kunnia oli niin tärkeää ja häpeä sietämätöntä. Kynnys väkivaltaan ja henkilökohtaisiin hyökkäyksiin oli matala, sillä panoksena oli kaikki. Hovi ja kylä olivat avoimia näyttämöitä, joita hallitsivat kunnia ja häpeä. Se ei jättänyt tilaa rauhallisuudelle ja asiallisuudelle. Sama vaiva koettelee nyt modernia yhteiskuntaa sosiaalisen median kautta. Jos suurkaupunki tarjosi enemmän nimettömyyttä ja pienempiä panoksia kuin kylä, sosiaalinen media on uusi hovi. Kaikki ovat läpinäkyviä, ja muisti on ikuinen. Se auttaa tekemään itsepyhitetyistä puhdasoppisia näyttelijöitä näyttämöllä, jossa jokainen nurkka on valaistu.   

Artikkeli loppuu tähän