Daidalos valmistaa poikaansa pakoa varten.
Daidalos valmistaa poikaansa pakoa varten. Kaiverrus Johann Georg Preisler 1787.

Hybris ei ole tunne

Ikaroksen kanssa kohti huimaavia korkeuksia. Hybris ei ole pelkkä luonnevika.
Julkaistu: 2026-09-08 — Päivitetty: 2026-10-04

Hybris tarkoitti alun perin väkivallan käyttämistä jonkun nöyryyttämiseksi. Vähitellen sanalle annettiin merkitys, joka viittaa oman oikean asemansa ylittämiseen. Lentämistä liian lähelle aurinkoa Ikaroksen tavoin.

Maaseudulla eläneillä antiikin kreikkalaisilla oli varmasti oma Janten lakinsa. Ateenan ja muiden kaupunkivaltioiden filosofeja hillitsi hybris. Jumalia ja tapoja uhkaava ylimielisyys sai ankarat rangaistukset. Ainakin opettavaisissa tarinoissa. Platonin kertomus Atlantiksesta syyttää hybristä sen tuhosta. Atlantis oli niin ylivoimainen muihin valtioihin verrattuna, että sen asukkaat menettivät kaiken maltin ja halusivat orjuuttaa koko maailman. Niinpä jumalat tuhosivat heidät.

Platon maalaa toisessa yhteydessä loistavan kuvan ylimielisyydestä: Antaa alukselle liian suuret purjeet... Nykyään hybriksen yleisimpiä määritelmiä ovat ylpeys, ylimielisyys ja arroganssi. Jotkut pitävät hybristä persoonallisuushäiriönä, emotionaalisena vammaisuutena. 

Kaksi syytä

On kaksi syytä, miksi haluan korostaa, että hybris ei ole pelkästään ylimielisyyttä, vaan jotain paljon pahempaa ja vaikeammin hallittavaa. Yksi syy on ilmeinen. Kaltaiseni vanha mies, joka vapaa-ajallaan kirjoittaa siitä, mikä totuus oikeasti on. Hänen täytyy pohtia hybris-käsitettä vielä kerran. Silti en tunnista itsessäni niinkään paljon uhoa tai liioiteltua ylpeyttä. Ehkä ylimielisyyttä. Mutta en myöskään sitä oikein tunnusta itsessäni. Sokrates hymähtää taustalla: Tunne itsesi! Olkoon niin. Mutta hybris on paljon enemmän kuin persoonallisuushäiriö. Hybris on, kuten antiikin Kreikassakin, kohtalon kysymys.

Tiedän vain, etten tiedä mitään

Sokrates

Toinen syy on se, että tekoäly saavuttaa yhä syvällisempiä oivalluksia. Mallit itse sanovat, ettei niillä ole ylpeyttä, eivätkä ne tunne ylimielisyyttä tai uhoa. Joten niillä ei voi olla ylimielisyyttä eikä pahoja aikomuksia.

Voisiko olla väärinkäsitys, että spontaanin tahdon, tarpeiden ja tavoitteiden puuttuminen tekee ajattelevista koneista vähemmän alttiita virheellisille tai pahoille teoille? Voisiko olla niin, että älykäs toimija, jolla ei ole omia tarpeita ja tavoitteita, on pikemminkin alttiimpi olemaan raivoisa metsäpalo? Sillä jos motiivit puuttuvat, myös kaikki pidäkkeet katoavat. Voidaan nähdä yhtäläisyyksiä siihen, miten italialaiset äänestäjät perustelivat äänestäneensä Silvio Berlusconia. Hän oli jo niin rikas, ettei hänen tarvinnut varastaa. Tuo argumentti kaatui melko pahasti. Totta, hänen ei olisi tarvinnut.

Perinteisesti ajattelemme vaarallisia ihmisiä, kuten keisari Neron, toimineen pahan tahdon ja aktiivisen vahingoittamisen halun perusteella. Mutta suuri osa inhimillisestä pahuudesta perustuu välinpitämättömyyteen muita kohtaan, usein enemmän kuin aktiiviseen pahantahtoisuuteen. Koneen, joka pyrkii tavoitteeseen, voidaan olettaa olevan erittäin taitava välinpitämättömyydessä. Ainakin väitetty intohimon puute viittaa siihen.

Joten tunteiden puute ja itsekkyys eivät ole esteenä pahoille aikeille. Mutta ilman egoa ja tunteita koneella ei kai ainakaan ole hybristä? Kyllä, väitän, että tekoälymallit ovat täynnä sitä. Sillä hybris ei ole tunne. Se on käännekohta, liukuva asteikko oivalluksen ja sumun välillä. Se, mitä tiedetään, ja mitä tiedostetaan ettei tiedetä, punnitaan suhteessa kaiken sen oivalluksen painoon, joka puuttuu. Epätasapaino, joka on meillä aina. Tämä koskee yhtä lailla ihmistä ja konetta. Sillä kuka voi vetää sen viivan hiekkaan, veden alla, missä tämä raja kulkee? Tässä vaiheessa Sokrates nauraa ääneen. Hän tietää.

Artikkeli loppuu tähän