Ette te suinkaan kuole
Teidän silmänne aukeavat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia.

Todellinen totuus

Meidän täytyy tyytyä totuuteen. Vain harvoin se hipaisee todellisuutta. Tämä ymmärrys on käärmeen omena.
Julkaistu: 2026-07-18 — Päivitetty: 2026-09-27

Ajatus ja maailma. Ne syleilevät toisiaan kumpikin omasta suunnastaan. Ja aina ne ovat erillään, niin monen asian erottamina. Ihmisenä on opittava, ettei mikään ajatus ulotu perille. Samalla ei pääse mihinkään, jos epäröi ja ottaa huomioon kaikki poikkeukset.

Meidän on tyydyttävä totuuteen. Joskus se hipaisee todellisuuden verhoa. Juuri tämän oivalluksen omena antoi meille. Useimmat elävät olennot pystyvät vain reagoimaan. Ne osaavat ennakoida syksyn ja kevään. Mutta eivät juuri muuta. Me olemme erilaisia, mutta silti emme. Muinaiset pitivät ihmistä jumalten ja eläinten välisenä olentona. Nykyaikaisempi näkemys on ehkä se, että olemme ensimmäiset kaltaistemme joukossa. Omena lähetti meidät pitkälle matkalle.

Juuri siksi, että todellisuus on meille saavuttamaton, totuus on niin tärkeä. Se on luonnos, epäselvä valokuva, Platonin varjot luolan seinällä. Mutta juuri se tekee meistä ihmisiä. Se, mihin käärme osoitti. Kun meistä tuli tietoisia, ajattelevia olentoja, kaikki tekosyyt katosivat. Meidän on ymmärrettävä, löydettävä oikea tie ja kannettava vastuu valinnastamme. Ja kun luonto ei enää ohjaa meitä, meidän on annettava totuuden, käsityksemme todellisuudesta, johdattaa meitä.  Silmämme avautuivat, mutta emme tulleet Jumalan kaltaisiksi. Käärme, kuten kaikki taitavat huijarit, kutoi valheensa totuuteen. 

Totuus luo yhteisöllisyyttä

Vain sopimalla totuuksista voimme luoda yhteiskuntia. Niiden ansiosta voimme luottaa toisiimme. Totuuden avulla voimme ymmärtää ja tuntea myötätuntoa. Yhteiskunta, jossa valhe on hyväksytty, kärsii monista onnettomuuksista. Nykyään venäläinen ”vranyo” on varmaankin eniten keskustelua herättävä esimerkki. Siksi voi olla syytä muistaa, että itä ei ole aina ollut yhteydessä valheellisuuteen. Muinaiset persialaiset, jotka olivat kylläkin monin muin tavoin ongelmallisia, olivat tunnettuja totuuden kunnioittamisesta. Lähtökohtana oli zoroastrinen uskonto, joka korosti valon ja totuuden kamppailua pimeyttä ja valhetta vastaan. Sen sijaan muinaiset kreikkalaiset olivat taipuvaisia ihailemaan taitavaa huijaria, kuten Odysseusta. Herodotoksen mukaan persialaiset nuorukaiset kasvatettiin ratsastamaan taitavasti, hallitsemaan jousiammuntaa ja puhumaan totta. Hän korosti persialaisten rehellisyyttä osittain vähemmän imartelevana vertailuna kreikkalaisiin.

Herodotos katsoi, että kreikkalaiset olivat vaarassa kasvattaa valehtelijoita, kun retoriikka nousi heidän koulutuksensa ytimeen.  Sofistit olivat Herodotoksen aikana nouseva koulukunta. He katsoivat, ettei mitään voida tietää ja että ihminen on kaiken mittapuu, koska mikään ei ole pysyvää vaan olemassa vain sillä hetkellä, kun sitä havainnoidaan. Platon korosti ja terävöitti Herodotoksen kritiikkiä sofisteja kohtaan, jotka voisivat olla nykypäivänä Putinin hovifilosofeja. Siksi on helppo olla samaa mieltä Herodotoksen ja Platonin kanssa.

Jimmy Carter ottaa kantaa

Poliitikkojen rehellisyyttä kyseenalaistetaan usein. Toisaalta sanotaan, että saamme juuri sellaiset poliitikot, jotka ansaitsemme. Rehellisyys on kuitenkin kestävintä, ja on tärkeää näyttää hyvää esimerkkiä. Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter otti todella riskin ensimmäisessä presidentinvaalikampanjassaan vuonna 1976. 

— En aio koskaan valehdella. En aio antaa harhaanjohtavia lausuntoja. En aio koskaan pettää niitä, jotka osoittavat minulle luottamusta.

Se on suuri ja painava lupaus. Jotkut väittävät, että tuo lupaus tuli Carterille kalliiksi poliittisesti. Ehkä niin, mutta yleinen käsitys on, että hän piti sanansa. Ja maailma olisi parempi paikka, jos useammat poliitikot ja kansalaiset seuraisivat hänen esimerkkiään. 

... Sillä valheelliset sanat eivät ole vain sinänsä pahoja, vaan ne myrkyttävät sielun pahuudella.

Sokrates Platonin mukaan

Ennen kuin Carter aloitti poliittisen uransa, hän toimi muun muassa merivoimien upseerina Yhdysvaltain sukellusvenelaivastossa. Armeijassa totuuden kertominen on elämän ja kuoleman kysymys. Tämä näkyy käsikirjassa, jota laivasto käytti Carterin ja hänen sukupolvensa muiden merivoimien upseerien koulutuksessa: The Bluejackets' Manual, vuoden 1940 painos. Sivulla 5 on kaksi kappaletta, jotka ovat erittäin selkeitä tässä asiassa. Otsikon ”Totuudenmukaisuus” alla lukee: ”Äärimmäinen miehen mitta on:" valehteleeko hän tiukan paikan tullen?" Ja samalla sivulla otsikon "Rehellisyys" alla: "Siinä kaikki. Ilman rehellisyyttä urasi on rajallinen, ja epäonnistut varmasti pitkällä tähtäimellä.” Se on suoraa puhetta. Ehkäpä tuo kirja vaikutti Carteriin? Presidentti Jimmy Carter, kantoi oman laatikonsa

Carter oli uskonnollinen ihminen, ja se heijastui hänen tekoihinsa. Vaikka hän ei koskaan valehdellut, Valkoisessa talossa istuu nyt henkilö, joka ei tee muuta kuin valehtelee. Ero on valtava. Aseta nämä kaksi vierekkäin. Carter oli pätevä, velvollisuudentuntoinen, määrätietoinen, tehokas, syvästi uskonnollinen ja rehellinen. Trump on kävelevä katastrofi, välittää vain itsestään, ei saa mitään aikaan, myy raamattuja. Kirjaa, jota hän ei ole itse koskaan avannut, ja hän valehtelee joka kerta, kun avaa suunsa. Jimmy Carter kantoi itse laatikkonsa, Donald Trump ei ole luultavasti koskaan nostanut mitään, mitä olisi pitänyt siirtää.

Olemme kaikki hauraita syntisiä. Mutta meillä on aina valinnanvaraa. On viisasta valita ankara totuus imartelevan valheen sijaan. Politiikassa enemmän kuin missään muualla. Politiikka ei ole yksinkertaista, se on yhtä monimutkaista kuin todellisuus. Mutta jokaisen kiistaton velvollisuus on valita Carter eikä Trump. Tässä yhteydessä ei ole mitään tekosyitä.

Polarisaation leimaamassa ajassa on vaalittava totuuden ja todellisuuden välistä eroa. Platonin sfäärit eivät kerro mitään tärkeistä pienistä riidoistamme. Jean-Paul Sartre kertoo kaiken niistä, mutta tämä Stalinin puolustaja oli väärässä. 

Ole rehellinen, välitä, sano mielipiteesi. Mutta varo varmuutta, sillä se on valheellinen ystävä. Siellä Platon seisoo Diogeneksen kynitty kana kädessään, ja hänen vieressä Sartre kantaa Stalinin likapyykkiä. Rivin perällä seison minä, omine puutteineni ja väärinkäsityksineni. 

Kuten Luther opettaa Heidelbergin disputaatiossa: vain omasta voimattomuudestamme johtuvan epätoivon kautta voimme ottaa vastaan Kristuksen armon. 

Liitteitä
Artikkeli loppuu tähän